Tulevana viikonloppuna on vuorossa nuorten SM-kisat Turussa. Lähtö on huomenna. Turussa kokeilen 3-loikan lisäksi myös pituushyppyä. Pituus on perjantaina ja loikka lauantaina.
Tänään on viimeistelyharjoitus. Osmo tulee hakemaan minut kotoa 15.30. Ouluhallilla on luvassa kadonneen loikkatekniikan metsästystä... Toivottavasti löytyy. :) Tunne lihaksissa on ihan mukava ja kilojakin olen alkanut saada takaisin. Jos tekniikkakin vielä löytyisi, paketti olisi aika hyvässä kunnossa.
Nyt on noin tunti aikaa päntätä ylioppilaskirjoituksiin, joten täytyy siirtyä kirjojen pariin...
Essi Emilia
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Aikuisten SM-kisat takana...
Viime viikonloppuna kilpailtiin SM-kisat Vaasan Botnia-hallissa. Hallin mondopinta on loistava, joten tulosta olisi voinut syntyä.. Olisi voinut, jos ongelmia kolmiloikan vauhtijuoksun lopun ja loikkatekniikan kanssa ei olisi viimeisen kuukauden aikana ollut eikä oksennustauti ja kuume olisi yllättänyt 4 päivää ennen kisaa.
Vaasan kisa ja siihen valmistautuminen ei mennyt siis toivotulla tavalla. Mieltäni oli jo muutaman viikon vaivannut luultavasti nopeuden kehittymisen aiheuttama juoksutekniikan ja sitä kautta myös kinkkaan ponnistuksen muutos. Hyppytekniikka on ollut hukassa, joten pelkäsin etten saa hyppyä toimimaan vielä Vaasassa. Ilmoittauduin kuitenkin kisaan, koska luotin itseeni ja etenkin super hyvään valmentaajani, jonka uskoin keksivän keinon hyppytekniikan löytymiseen.
Hyppytekniikkaongelmat tuntuivat siinä vaiheessa pieniltä, kun keskiiviikko-iltapäivällä sairastuin oksennustautiin ja kuumekin nousi päälle 38 asteen. Siinä vaiheessa pelkäsin, että halli SM-kisat jäävät tältä vuodelta väliin. Oksensin koko keskiviikko-iltapäivän ja -illan. Mikään ei pysynyt sisällä, ei edes vesi.
Torstaina pääsin jo eroon oksentamisesta, mutta kuume ei väistynyt vielä kokonaan. Ruoka ei maistunut ollenkaan. Sain syötyä päivän aikana vaivaiset kaksi näkkäriä, yhden porkkanan ja kolme lasia mustikkasoppaa. Sama meno jatkui perjantainakin. Ruoka ei kertakaikkiaan maistunut. Mielenkiinnosta päätin nousta puntarille nähdäkseni kuinka paljon painoa olin menettänyt. 4 kiloa! Painoin neljä kiloa vähemmän kuin normaalisti! Tavallinen 18-vuotias tyttö olisi onnellinen menetetyistä kiloista, mutta minä en. Tajusin, että energiavarastot ovat kaukana normaalista, joten kisaaminen Vaasassa ei luultavasti olisi kovinkaan energistä ja voimakasta. Olin varma, että kisa jää väliin.
Mietimme Osmon (valmentajani) kanssa puhelimessa useaan otteeseen lähdenkö Vaasaan vai en. Sovimme että lauantaina teen päätöksen, koska silloin pitäisi jo matkustaa, koska kisa on sunnuntaina. Lauantai-aamuna olin vielä mietteliäs. Puolen päivän aikoihin tein päätöksen lähteä Vaasaan. Oloni oli jo terve vaikka energiaa ei vielä kauheasti ollutkaan. Matkustimme yhdessä äidin ja isän kanssa ja matka sujui mukavasti ja jouhevasti. Olin täynnä taistelufiilistä. Aioin tehdä kisassa parhaani. Kävin illalla verryttelemässä Botnia-hallissa ja hakemassa vähän voimantunnetta jalkaprässistä. Olo tuntui ihan hyvältä. Ajattelin, että kaikki voi mennä vielä hyvin. Yökin sujui mukavasti hotellissa, ja ruokakin oli jo alkanut maistua.
Koitti kisa-aamu. Valmistauduin kisaan niinkuin aina. Kaikki tuntui hyvältä. Verryttely sujui hyvin, juoksu kulki, loikat tuntui ihan mukavilta ja virtaakin tuntui riittävän.. kunnes koitti calling... Väsähdin ihan kokonaan. Tuntui etten jaksa tehdä enää mitään. Alkoi jännittää vielä enemmän kuin normaalisti. Meidät (hyppääjät) vietiin kentälle juoksemaan askelmerkkijuoksuja ja aloittamaan kisa.
Kisasta ei paljon ole kerrottavaa. Kolme rastia ruutun. Kolme surkeaa yliastuttua läpijuoksua ja kisa oli siinä. En edes osannut olla pettynyt. Tajusin että kulutin kaiken vähäisestä energiastani jo verryttelyssä, joten kisasta ei tullut mitään. Siirryin katsomon puolelle Osmon ja Heli Koivula-Krügerin luokse katsomaan, kun kahdeksan parasta hyppäävät kolme viimeistä kierrosta.
Semmoinen oli Vaasan SM-kisareissu. Huono reissu, mutta tulipahan tehtyä. Kisakavereita oli kuitenkin tosi mukava nähdä! :)
Essi Emilia
Vaasan kisa ja siihen valmistautuminen ei mennyt siis toivotulla tavalla. Mieltäni oli jo muutaman viikon vaivannut luultavasti nopeuden kehittymisen aiheuttama juoksutekniikan ja sitä kautta myös kinkkaan ponnistuksen muutos. Hyppytekniikka on ollut hukassa, joten pelkäsin etten saa hyppyä toimimaan vielä Vaasassa. Ilmoittauduin kuitenkin kisaan, koska luotin itseeni ja etenkin super hyvään valmentaajani, jonka uskoin keksivän keinon hyppytekniikan löytymiseen.
Hyppytekniikkaongelmat tuntuivat siinä vaiheessa pieniltä, kun keskiiviikko-iltapäivällä sairastuin oksennustautiin ja kuumekin nousi päälle 38 asteen. Siinä vaiheessa pelkäsin, että halli SM-kisat jäävät tältä vuodelta väliin. Oksensin koko keskiviikko-iltapäivän ja -illan. Mikään ei pysynyt sisällä, ei edes vesi.
Torstaina pääsin jo eroon oksentamisesta, mutta kuume ei väistynyt vielä kokonaan. Ruoka ei maistunut ollenkaan. Sain syötyä päivän aikana vaivaiset kaksi näkkäriä, yhden porkkanan ja kolme lasia mustikkasoppaa. Sama meno jatkui perjantainakin. Ruoka ei kertakaikkiaan maistunut. Mielenkiinnosta päätin nousta puntarille nähdäkseni kuinka paljon painoa olin menettänyt. 4 kiloa! Painoin neljä kiloa vähemmän kuin normaalisti! Tavallinen 18-vuotias tyttö olisi onnellinen menetetyistä kiloista, mutta minä en. Tajusin, että energiavarastot ovat kaukana normaalista, joten kisaaminen Vaasassa ei luultavasti olisi kovinkaan energistä ja voimakasta. Olin varma, että kisa jää väliin.
Mietimme Osmon (valmentajani) kanssa puhelimessa useaan otteeseen lähdenkö Vaasaan vai en. Sovimme että lauantaina teen päätöksen, koska silloin pitäisi jo matkustaa, koska kisa on sunnuntaina. Lauantai-aamuna olin vielä mietteliäs. Puolen päivän aikoihin tein päätöksen lähteä Vaasaan. Oloni oli jo terve vaikka energiaa ei vielä kauheasti ollutkaan. Matkustimme yhdessä äidin ja isän kanssa ja matka sujui mukavasti ja jouhevasti. Olin täynnä taistelufiilistä. Aioin tehdä kisassa parhaani. Kävin illalla verryttelemässä Botnia-hallissa ja hakemassa vähän voimantunnetta jalkaprässistä. Olo tuntui ihan hyvältä. Ajattelin, että kaikki voi mennä vielä hyvin. Yökin sujui mukavasti hotellissa, ja ruokakin oli jo alkanut maistua.
Koitti kisa-aamu. Valmistauduin kisaan niinkuin aina. Kaikki tuntui hyvältä. Verryttely sujui hyvin, juoksu kulki, loikat tuntui ihan mukavilta ja virtaakin tuntui riittävän.. kunnes koitti calling... Väsähdin ihan kokonaan. Tuntui etten jaksa tehdä enää mitään. Alkoi jännittää vielä enemmän kuin normaalisti. Meidät (hyppääjät) vietiin kentälle juoksemaan askelmerkkijuoksuja ja aloittamaan kisa.
Kisasta ei paljon ole kerrottavaa. Kolme rastia ruutun. Kolme surkeaa yliastuttua läpijuoksua ja kisa oli siinä. En edes osannut olla pettynyt. Tajusin että kulutin kaiken vähäisestä energiastani jo verryttelyssä, joten kisasta ei tullut mitään. Siirryin katsomon puolelle Osmon ja Heli Koivula-Krügerin luokse katsomaan, kun kahdeksan parasta hyppäävät kolme viimeistä kierrosta.
Semmoinen oli Vaasan SM-kisareissu. Huono reissu, mutta tulipahan tehtyä. Kisakavereita oli kuitenkin tosi mukava nähdä! :)
Essi Emilia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
