Viime torstaina noin kello 13 Osmo tuli hakemaan minut kotoa ja huristelimme yhdessä Kuortaneelle, jossa minulla oli JTF (Junior Team Finland)-leiri. Oli ihana nähdä kavereita pitkästä aikaa taas hallikauden jälkeen! :) Leiri kesti torstaista sunnuntaihin, joten minulla oli mukavasti aikaa vaihdella kuulumisia urheilukavereideni kanssa.
Torstain treeninä oli verryttelyä ja koordinaatioita sekä muutama 60 metrin juoksu. Perjantain aamuharjoituksessa me kolmiloikkaajat harjoittelimme omaa lajiamme ja iltapäivällä heitimme kuulanheittotestit sekä testasimme myös nopeuttemme 20 metrin lentävällä juoksulla. Launtai-aamuna harjoituksena oli 5-kinkkatestit. Penikkavaivojen vuoksi hyppäsin itse vain muutaman kerran, jotta vaiva ei pahentuisi. Lauantain toisessa harjoituksessa teimme voimaa (rinnallevetoa, kyykkyä, pohkeita, keskivartaloa). Sunnuntaina harjoittelimme vain kerran. Teimme kuntopiiriä johon oli yhdistetty juoksua ja hyppelyitä.
Kovan harjoittelun lisäksi leirit Kuortaneella tarjoavat runsaasti ruokaa ja yhdessäoloa. Ruokaa on tarjolla vähintään riittävästi ja monipuolisesti sekä riittävän usein. Omalta osaltani leiri sujui melko hyvin ja lupaavasti. Nyt odotan innolla seuraava leiriä, joka tosin ei ole Kuortaneella vaan Portugalissa! Eikä leirin kesto ole Kuortaneen leirien tapaan neljä päivää vaan kolme viikkoa! Sitä odotellessa...
Vielä pari viikkoa täytyy jaksaa treenata kylmässä Oulussa ja käydä koulua. Lukuloma on tosiaan päättynyt ja uusi jakso alkaa tänään, joten täytyy yrittää löytää uutta opiskeluintoa.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti